Perjantai 23.11.2018 - Helinä Häkkänen-Nyholm Naiset ovat saaneet #metoo-kampanjan avulla ansaitusti huomiota kokemastaan seksuaalisesta ahdistelusta ja väkivallasta. On kuitenkin yksi ryhmä naisia, joka on vaiennut ja pysynyt hiljaa. He ovat niitä, joiden puolisot ovat parisuhteen aikana joutuneet epäillyiksi ja syytetyiksi näistä teoista. He ovat niitä naisia, jotka ovat tahtomattaan joutuneet seksuaalirikoksia koskevan keskustelun keskiöön, mutta eivät ole itse tehneet mitään väärää tai olleet seksuaalirikoksen kohteena. Moni näistä naisista kokee olleensa shokissa asian tultua heidän tietoonsa, yleensä sen jälkeen, kun poliisi on ottanut yhteyttä puolisoon. Koska usein kyse on sana sanaa vastaan tilanteista, on se jo itsessään omiaan aiheuttamaan hämmennystä seksuaalirikoksesta epäillyn henkilön puolison mielessä. Halu uskoa omaa puolisoa ja hänen viattomuuttaan on voimakas, mutta tiedonmuruset toisen osapuolen tuottamasta informaatiosta voivat horjuttaa tätä uskoa. Parisuhteeseen tilanne aiheuttaa usein epäluottamusta, jota seuraa epäluuloisuus. Samoin kuin yleensä uskottomuutta koskevissa tilanteissa, myös näissä tilanteissa syntyy tietämisen tarve. Mieltä kaihertavat kysymykset siitä, voiko puolisoon enää luottaa, voiko asia tapahtua uudelleen, mikä vaikutus tällä on siihen, miten muut ihmiset meidät kokevat tai mitä he meistä tai puolisostani ajattelevat. Nämä naiset kaipaavat sitä, että he voisivat #metoo-kampanjassa esiintyneiden naisten lailla esiintyä vahvoina. Aika haastavaa se näissä tilanteissa on, johtuen monesti muiden ihmisten reaktioista tilanteeseen. Nämä naiset eivät aina saa tukea päätöksilleen jatkaa suhteessa puolisoon kohdistuvista rikosepäilyistä ja syytteistä huolimatta. Moni joutuu vastaamaan kysymyksiin ja ihmettelyihin siitä, miksi jatkaa parisuhteessa. Neuvoja näissä tilanteissa riittää, ja yleensä ne kehottavat puolisoa lähtemään suhteesta. Tällaisia neuvoja annetaan myös terveydenhuollon ammattilaisten piiristä. Hiljattain eräs minua konsultoinut nainen kertoi lääkärinsä suosittaneen hänelle parisuhteen päättämistä, koska ”ulkomaalaiset miehethän syyllistyvät näihin tekoihin toistuvasti”. Vahvana pysymistä voi vaikeuttaa myös se, että rikoksesta epäilty henkilö haluaa usein vaieta asiasta eikä halua käydä siitä toistuvia keskusteluja, jotka puolestaan palvelisivat petetyn tiedonjanoa. Syytetyn vaikenemisen toivetta selittävät teosta johtuva syyllisyys ja häpeä sekä tarve puolustautua esimerkiksi petetyn puolison vihaa kohtaan. Tilannetta ei edesauta alkuvaiheiden kaaoksen ja sekavuuden jälkeen sekään, jos asia lopulta useiden kuukausien jälkeen etenee tuomioistuimeen käsiteltäväksi. Nämä käsittelyt tapahtuvat salattuina suljetuin ovien, eikä niiden sisäpuolelle ole puolisoilla asiaa. Puolisoon kohdistuvat syytteet seksuaalirikoksesta vaikuttavat eittämättä puolisosta ja itsestä oleviin mielikuviin. Puoliso nähdään aiempaa itsekkäämpänä ja myös minäkuva muuttuu kielteisemmäksi. Riittämättömyyden tunne ja kokemus epäoikeudenmukaisuudesta kaihertavat mieltä. Syyllisyys ja ajoittainen katumus suhteeseen jäämisestä sekä syytösten aiheuttama julkinen häpeä voivat aikaansaada sen, että henkilö vetäytyy sosiaalisista suhteistaan. Niistäkin, jotka olisivat voineet auttaa häntä kokemaan itsensä vahvaksi. Lähes poikkeuksetta nämä naiset saavat traumaperäisen stressihäiriön oireita, esimerkiksi voimakkaita tapahtumaan liittyviä tunteita (yleensä vihaa, pettymystä ja surua), pakonomaisia ajatuksia tapahtuneesta sekä tapahtumista muistuttavien asioiden välttelemistä. Näiden työstämiseen voidaan käyttää esimerkiksi EMDR-terapiaa, joskin oma haasteensa oireiden hoidossa on se, että kokonaisuudessaan asiaa voidaan käsitellä tuomioistuimessa useita vuosia. Tilanne vaikuttaa loputtomalta ja päättymättömältä ja siihen joudutaan palaamaan yhä uudelleen. Kuten eräs tilannettaan minulle osuvasti kuvasi: ”siinä missä puolison uskottomuuden voi jättää taakseen, tätä joudun miettimään julkisen häpeän johdosta koko elämäni”.