Torstai 20.11.2014 klo 11:13 - Helinä Häkkänen-Nyholm & Jan-Olof Nyholm Vieraannuttamisprosessissa vanhemman käytetyimpiä toimintatapoja on toisen vanhemman mustamaalaaminen ja mitätöiminen lapselle tai lapsen läsnä ollessa. Tämä opettaa lapselle, että perheenjäseniin tai ylipäänsä muihin ihmisiin ei tarvitse suhtautua kunnioittaen ja myötätuntoisesti, vaan heitä voi ja saa haukkua ja mitätöidä. Sen sijaan että lapsi oppisi suvaitsevaisuutta muiden epätäydellisyydestä, lapsi oppii julmuutta ja kovuutta sekä sitä, että suhteessa muihin on lupa olla vaativa, ja mikäli toinen ominaisuuksiltaan ei ole tarpeeksi hyvä, hänet voi hylätä. Lapsi oppii, että ihmiset ovat epätäydellisiä ja ketä tahansa, johon hän ei ole tyytyväinen, voidaan kohdella halveksuvasti ja väheksyvästi. Vieraannuttajavanhempi ruokkii lapsen toiseen vanhempaan kohdistuvia kielteisiä ajatuksia ja tuntemuksia. Esimerkiksi siitä, että vieraannutettava vanhempi on ollut paljon töissä (elättääkseen perhettä) voidaan keskustella lapsen kanssa johdatellen keskustelua siihen suuntaan, että vanhempi ei ollut ”koskaan” kotona. Yhdessä lapsen kanssa voidaan muistella perhetilanteita, joissa vieraannutettava vanhempi on ollut lapselle vihainen, ja ruokkia lapsen mielikuvia ja muistoja siitä, mitä tilanteessa tapahtui. Johdattelemalla lasta eri tavoin todellinen tilanne, jossa vanhempi on pyrkinyt asettamaan lapselle rajoja kieltämällä häntä samalla ääntään korottaen, saadaan helposti muutettua teini-ikäisenkin lapsen mielessä tilanteeksi, jossa vanhempi on ”karjunut” hänelle syyttä ja aiheuttanut hänessä voimakasta pelkoa. Kun viranomaiset astuvat kuvioon (yleensä silloin, kun joku on tehnyt perheestä lastensuojeluilmoituksen tai vieraannutettu vanhempi hakee tapaamisten täytäntöönpanoa tuomioistuimelta), kertoo lapsi heille luonnollisestikin hänelle johdattelemalla luodun muiston tapahtuneista. Koko asian myötä lapsi on oppinut, että on oikein liioitella toisen ihmisen kielteisiä ominaisuuksia tai käytöstä toisen ihmisen miellyttämiseksi. Lapsi oppii manipuloimaan todellisuutta ja sitä, miten sitä voidaan purkaa osiin ja vääristellä oman edun mukaisesti. Vieraannuttamiseen kuuluu se, että vieraannuttajavanhempi pyrkii epäterveellä tavalla kiinnittämään lapsen itseensä. Vieraannuttajavanhempi luo usein lapselleen epärealistista vaikutelmaa itsestään ”ainoana henkilönä, joka on häntä koskaan rakastanut”. Vanhempi ei yleensä salli lapsella olevan ristiriitaisia tunteita itseään kohtaan, ja mikäli lapsi osoittaa vanhempaa kohtaan kielteisiä tunteita, rankaisee ja painostaa vanhempi lasta esim. pitkään jatkuvalla mykkäkoululla ja muilla psykologisesti lapselle haitallisilla keinoilla. Lapsi opetetaan ja manipuloidaan ajattelemaan, että vieraannuttajavanhempi on monin tavoin täydellinen. Tällainen ristiriidaton, patologisen ihannoiva ja yksinkertaistettu oppi siitä, että joku ihminen voisi olla vailla inhimillisiä puutteita, ei vastaa todellisen elämän realiteetteja. Lapsen, joka vanhemmaltaan oppii, ettei hänen ei tarvitse kelpuuttaa elämäänsä ketään, joka ei ole ”täydellinen”, voi olla hyvin vaikea solmia ystävyyssuhteita ja toimia niissä rakentavalla ja toisia huomioivalla tavalla. Vieraannuttamiseen ilmiönä liittyy se, että lapsi viestittää ympäristöönsä, että hänen vanhempaansa kohdistuvat kielteisen ajatukset ja tunteet ovat hänen itsenäisen ajattelunsa tulosta. Mitä vanhempi lapsi on kyseessä, niin sitä todennäköisempää on tämän piirteen esiintyminen tapauksessa. Lapsen pyrkimys on yleensä suojella tällä väitteellä vieraannuttajavanhempaansa, koska hän pelkää vanhempien konfliktin eskaloitumista. Vieraannuttamisessa vanhemman pyrkimys kehittää lapsen itsenäistä ja kriittistä ajattelua heitetään kasvatusperiaatteena romukoppaan. Sen sijaan, että lasta itseään opetettaisiin tekemään häntä koskevia päätöksiä, ne tehdään hänen puolestaan ja suodatetaan vieraannuttajavanhemman toiveiden ja tarpeiden mukaan. Lapsi itse ei esimerkiksi saa oppia päättämään, ketä hänen syntymäpäiviinsä tai ylioppilasjuhliinsa kutsutaan. Lapsi ei saa oppia päättämään, mitä hän vanhemmastaan kulloisessakin tilanteessa ajattelee, vaan hänen kognitiivisia prosessejaan johdatellaan vieraannuttajavanhemman tarpeiden mukaisesti. Käytännössä, jos vieraannutettava vanhempi esimerkiksi saapuu hakemaan lasta 15 minuuttia myöhässä, lapsen ei anneta olla auttamattoman epätietoinen siitä, että vanhempi on myöhässä tai opeteta ajattelemaan että liikenteessä oli ruuhkaa eikä myöhästyminen johdu lapsesta. Vieraannuttamistapauksissa lapselle ennemminkin muodostetaan kielteinen mielikuva vanhemmasta toteamalla hänelle esim. ”siinä näet, et sinä ole hänelle tärkeä kun ei viitsi tulla edes ajoissa!” ja opetetaan ottamaan pienimmätkin asiat henkilökohtaisina loukkauksina. Vieraannutetut lapset eivät ilmaise syyllisyyden tai katumuksen tunteita siitä, että he puhuvat vanhemmalleen hyvin kielteiseen sävyyn, kieltäytyvät tottelemasta häntä, mustamaalaavat häntä muille ihmisille, haluavat hylätä hänet ja eri tavoin saavat hänet voimaan huonosti. Nämä lapset on opetettu olemaan kokematta ja ilmaisematta minkäänlaista omatunnon tuskaa tai empatiaa tämän vanhemman kokemusmaailmaa kohtaan. Tällainen oppi siitä, että läheisen ihmisen huonovointisuuteen saa ja on toivottavaakin suhtautua välinpitämättömästi, ei voi olla vaikuttamatta lapsen tuleviin ihmissuhteisiin. Lapselle ei muodostu psykologisesti tervettä sisäistä moraalikäsitystä siitä, mitä muille ihmisille saa tai ei saa tehdä mikä puolestaan yleensä ehkäisee ihmisiä tekemästä toisille fyysistä tai henkisetä väkivaltaa. Nämä lapset oppivat että läheiseen kohdistuva henkinen väkivalta avioeron yhteydessä ja muutoinkin on ok.