Maanantai 15.12.2014 klo 22:50 - Helinä Häkkänen-Nyholm & Jan-Olof Nyholm Sekä poliisi että armeija ovat jo pitkään hyödyntäneet kuulustelemisessa psykologisia tekniikoita. Viime viikolla CIA:n käyttämät ns. kuulustelumenetelmät tulivat maailmanlaajuiseen tietouteen kun senaatin tiedustelukomitea julkaisi suuren kohun aiheuttaneen raportin menetelmistä, joihin sisältyi muun muassa vesikidutusta. Menetelmien kehittäjiksi nimettiin CIA:n käyttämät psykologit James Mitchell ja Bruce Jessen. Psykologien ammattieettiset säännöt Suomessa ja Yhdysvalloissa toteavat varsin yksiselitteisesti, että psykologin tulee kunnioittaa yksilön perusoikeuksia, arvokkuutta ja arvoa sekä työskennellä siten, ettei hänen osaamistaan käytetä yksilön loukkaamiseen, hyväksikäyttöön ja sortamiseen. Psykologin ei tule osallistua toimintaan, jonka tavoitteena on fyysisin tai psyykkisin pakkokeinoin tai niiden uhalla kiristää jokin tieto tai tunnustus. Psykologin tulee pyrkiä myös aktiivisesti estämään psykologisten tietojen käyttö tällaiseen tarkoitukseen. Guantánamon vankileirin perustamisesta lähtien tätä ammattieettisen säännön tulkintaa on Yhdysvalloissa venytetty argumentoimalla muun muassa että mikäli psykologilla ei ole hoitosuhdetta tutkittavana olevaan henkilöön, voi hän konsultoida kuulustelijoita terrorismiepäiltyjen kuulustelumenetelmissä. Kansallisen turvallisuuden kulttuuri ja sen nimissä tehdyt päätökset ovat Yhdysvalloissa selvästikin menneet ihmisoikeuksien edelle, ainakin mitä tulee CIA:n kuulustelukäytäntöihin. Ihmisen moraalikäsitys määrittää suhtautumista kuulustelumenetelmiin. Toisinaan sen tahon tai henkilön, jonka koetaan kohdelleen meitä epäoikeudenmukaisesti, ei katsota omaavan mitään oikeuksia. Tämä mahdollistaa henkilön rajaamisen ulos siitä piiristä, johon käyttäytymistämme ohjaava moraalitajumme ulottuu. Tämän ajattelun mukaan epähumaaniksi kokemamme vihollinen ansaitsee epähumaanin käsittelyn. Merkillepantavaa on että huomattava osa yhdysvaltalaisista pitää kiduttamista ainakin ”jossakin määrin” oikeutettuna tiedonhankintamenetelmänä terrorismiepäiltyjen kuulusteluissa. Tämä suhtautuminen on ainakin ennen tämän viikon uutisointia pitkälti perustunut virheelliseen käsitykseen siitä, että esimerkiksi kiduttaminen olisi tiedonhankintamenetelmänä tehokas. Kiduttamisen puolesta käytävä argumentaatio on myös naivistista ja perustuu usein epärealistisiin käsityksiin mm. siitä, millaisia ovat terrorismiepäiltyjen kuulustelut. Toisinaan kiduttamista menetelmänä perustellaan esimerkiksi ns. ticking time-bomb vertauskuvalla, jolla viitataan siihen, että aikapommin sijainnin tietävää henkilöä voidaan kuulustella pakottavilla ja kiduttavilla menetelmillä, koska muutoin pommi ehtii räjähtämään. Tällainen naivistinen näkemys terrorismiepäiltyjen kuulustelutilanteista pohjautuu enemmän elokuvateollisuuden luomiin malleihin kuin todellisuuteen. Rikostutkinnassa ei juuri koskaan ole tilannetta, jossa rikoksesta epäilty olisi kiinniotettuna ja jossakin tikittäisi aikapommi. Valta-osaa terroristi-iskuista ei toteuteta aika-pommeilla. Operatiivisessa poliisi- ja sotilastoiminnassa mukana olevien psykologien keskuudessa on jo pitkää tiedetty että hyvä tiedonhankintataktiikka, erityisesti terrorismiin liittyvässä tutkinnassa, pohjaa ennen kaikkea sosiaalipsykologiaan. Pienryhmädynamiikkaa, lojaliteettiristiriitaa ja sosiaalista vertailua ohjaavat teoriat ja sovellukset kuulustelutilanteeseen ovat psykologeille näissä tilanteissa huomattavasti tärkeämpiä työkaluja kuin tieto siitä, miten aisti deprivaatiolla voidaan vaikuttaa ihmisen mieleen. Kiduttaminen kuulustelumenetelmänä edellyttää kuulustelijalta tunnekylmyyttä ja empatiakyvyttömyyttä. Sosiaalipsykologista tietoa soveltavat menetelmät ja lähestymistavat edellyttävät kuulustelijalta lingvististä osaamista, herkkyyttä erilaisille kulttuureille, vahvaa tilannetajua, kykyä joustavaan ajatteluun, itsehillintää, sekä kykyä asettua kuultavan henkilön asemaan ja nähdä asioita hänen näkökulmastaan. Kiduttamisen käyttäminen kuulustelumenetelmänä edustaa kiihkomielistä ja osaamatonta ammattikäytäntöä, josta puuttuu tyystin emotionaalinen tilanteen hallinta. Psykologisesti hyvä kuulustelija toimii kameleonttimaisesti muuttaen persoonaansa tilanteen vaatimusten mukaan ja kyeten hyvän myyntimiehen tavoin myymään itsestään niin monta eri puolta kuin on tarpeen, jotta kuultava ryhtyy puhumaan. Hyvän kuulustelijan tärkein ominaisuus on kyky hyödyntää sosiaalisessa vaikuttamisessa empatiaa kokematta sitä kuitenkaan liikaa itse.